Julkaistu Helsingin Sanomissa 12.11.2009

Työpaikat tarjoavat tänä päivänä työntekijöilleen ilmaisia parkkipaikkoja. Kysytyllä liikepaikalla esimerkiksi Helsingin I-vyöhykkeellä työpäivän mittaisen pysäköinnin arvo kuukaudessa on lähes 500 euroa. Työntekijä, joka pyöräilee, käyttää joukkoliikennettä, tai kävelee työmatkat, ei tarvitse parkkipaikkaa. Hänen tulisi saada parkkipaikan arvoinen korotus palkkaansa, koska hän tuottaa säästöä työnantajalle. Nykyinen käytäntö on yksityisautoilun subventoimista.

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.10.2009, kun oli päätetty asukaspysäköintipaikan vuosimaksun nostamisesta 36 eurosta 100 euroon. Kyseessä oli ensimmäinen maksun korotus 15 vuoteen.)

Asukaspysäköintipaikan todellisen markkina-arvon määrittämiseksi on ehdotettu järjestelmää, jossa paikat huutokaupataan vuosittain. Tätä olisi syytä kokeilla, sillä poliittiset hinnoittelupäätökset vaikuttavat mielivaltaisilta.

Lähetetty Helsingin Sanomille 9.10.2009 ja julkaistu hieman myöhemmin

Hyssytelläänkö maahanmuuton ongelmia, olemmeko me suomalaiset liian vieraskoreita? Maahanmuuton ongelma on itse asiassa yleisemmin muuttoliikken ongelma. Joitakin vuosikymmeniä sitten suomalaiset sankoin joukon lähtivät leveämmän elämän perässä Ruotsiin — lähelle naapurimaahan, jonka kanssa meillä on melko yhtenevä kulttuuri. Mutta moni päätyi alkoholismiin tai rötöstelyyn. Tukholman Slussenin viinanhuuruiset sissit sammalsivat savolaisittain, lieveilmiöistä otsikoitiin ”En Finne igen!”.

Ihminen, joka muuttaa sukulaisten, perhetuttujen ja isovanhempien muodostamasta luontaisesta kodista ja turvaverkosta on yksin ja juureton. Vielä vakavampi tilanne on muuttajan lapsilla, joiden turva ja vanhemmuus on yhden tai kahden ongelmille alttiin aikuisen sekä mahdollisten yhteiskunnan sosiaalipalveluiden varassa. Kotona isovanhemmat ja sisarusperheet voivat paikata yksittäisten vanhempien puutteita. Riski syrjäytyä tai sairastua mielenterveys- tai päihdeongelmiin on suuri. Jopa Suomen sisällä keskimäärin onnellisimmat ihmiset asuvat ruotsinkielisillä paikkakunnilla, koska täällä väestö elää omilla synnynseuduillaan, yhteyksissä sukuun ja perheeseen, ja kokee kuuluvansa monta sukupolvea taaksepäin ulottuvaan jatkumoon. Kotona on paras olla.

Tietenkin irrallisuus ja ongelmille altistuminen vain korostuu, kun lähdetään toiselta puolelta maailmaa kriisejä pakoon, ja aivan kaikki ilmastosta, kielestä ja yhteiskunnasta lähtien muuttuu. On aikamme suuri virhe nähdä matalat rajat ja työvoiman vapaa liikkuvuus tavoiteltavina asioina. Todellisuudessa muuttoliike altistaa sekä muuttavan yksilön että vastaanottavan yhteisön monenlaisille riskeille.

Ihminen joka muuttaa pois kotoseudultaan on kuin juuriltaan revitty kukka. Vaikka taloudellisin mittarein koulutetut, vahvat ja terveet saattavat tässä pelissä menestyäkin, niin yleisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta tavoitteena tulisi olla muuttoliikkeen — niin maan sisäisen kuin kansainvälisenkin — hillitseminen.

Siis täysin päinvastainen politiikka kuin mitä tänä päivänä vaalitaan.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnalla paraikaa käsiteltävänä oleva kaavamuutos kaavoittaisi Messukeskukselle huikeat 3500 parkkipaikkaa.

Yksityisautoilua suosimalla kaupunkisuunnittelulautakunta on kaikessa hiljaisuudessa vierittämässä asukkaiden niskaan messujen liikennehaitat: liikennekaaoksen, päästöt, melun, ja lapsivihamielisyyden. Miksi messuille pitäisi tulla omalla autolla? Tuskin koko Helsingissä on paikkaa, joka olisi paremmin tavoitettavissa niin linja-autolla, raitiovaunulla, junalla kuin polkupyörälläkin, kuin logistisessa solmukohdassa sijaitseva Messukeskus.

Ankeiden parkkihallien kaavoittamisen sijaan messujärjestäjät on velvoitettava kantamaan vastuunsa tapahtumien liikennejärjestelyistä. Messujen tulisi subventoida HKL:lle ylimääräisiä juna- ja raitiovaunuvuoroja. Amsterdamissa on messuihin rekisteröitynyt saanut käyttöönsä ilmaisen joukkoliikennelipun.

Lisäksi Messukeskus ja Pasilan asema tulisi yhdistää katetulla jalankulkuyhteydellä.

Julkaistu HS:ssä 4.1.2009

Helsingin kaupungin ylläpitämien liikuntapaikkojen, kuten uimastadion ja kisahalli, tarkoitus on tarjota kohtuuhintaista liikkumista helsinkiläisille.

Olisiko poliittisesti mahdoton ratkaisu alkaa periä ulkomaalaisilta ja ulkopaikkakuntalaisilta korkeampaa hintaa liikuntapaikkojen käytöstä? Toimisiko hinnoittelumalli, jossa turistit maksaisivat markkinahinnat uimahalleista, ja helsinkiläiset maksaisivat nykyisen tasoiset hinnat? Helsinkiläisyys olisi todennettavissa henkilökortilla, samoin kuin alennusryhmät nykyisinkin todentavat oikeutuksen alennukseen.

Lisätuloilla voitaisiin kustantaa esimerkiksi uimastadionin huikean kallis ja energiatehoton syyslämmitys – jos hanke ylipäätään on pakko toteuttaa. On väärin maksattaa turistien kylpyläpalvelut helsinkiläisillä veronmaksajilla.

Lähetetty Helsingin Sanomille 23.6.2008, julkaistu pari päivää myöhemmin

Koska Suomessa tieliikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä on noin 90 prosenttia, selvästi parhaat CO2-päästöpienennykset saadaan autoilun päästöjä vähentämällä. Keinoja autoilun päästöjen vähentämiseen on keskusteluissa haettu mm. polttoaineverotuksesta, ruuhkamaksuista tai ilmaisesta joukkoliikenteestä, mutta yksikään näistä keinoista ei vähennä liikkumisen tarvetta. Suuri osa toimistotyöstä voitaisiin tänä päivänä sähköpostin ja matkapuhelimien ansiosta hoitaa etätyönä.

On mielipuolista, että sadat tuhannet suomalaiset matkustavat jonoissa joka päivä kymmeniä kilometrejä konttoreihin vaikka samat työt saisi tehtyä ympäristöystävällisesti kotoa käsin.

Hiemankin kalenteria järjestellen useimmat toimistotyöläiset voisivat työskennellä ainakin yhden työpäivän viikosta etänä. Jo tämä vähentäisi kyseisen henkilön työmatkoista aiheutuvia päästöjä 20 prosenttia.

Nykyään suomalainen järjestelmä on kuitenkin hullunkurinen: matkustelusta jopa palkitaan päivärahojen, kilometrikorvausten ja autoetujen muodossa! On aika alkaa palkita niitä, jotka liikkuvat vähemmän. Etätyötä tekeville tulisi esimerkiksi tarjota veronalennuksia.

Etätyö on myös työnantajan etu. Jokainen etätyötä vakavissaan kokeillut tietää miten kodin rauhassa on helpompi keskittyä ja päivän aikana saa aikaan monin kerroin enemmän kuin konttorin hälinässä. Siksikin muinaisia kellokortti- ja työaikakäytäntöjä tulisi nykyaikaistaa.